Olen kansainvälisesti palkittu valokuvaaja Kuopiosta.

Valokuvaus muuttui harrastuksesta ammatiksi vuonna 2014. Harrastuksena valokuvaaminen alkoi osaltani vuonna 2007 asuessani vuoden Saariselällä, Suomen Lapissa. Olin tosin omistanut kameran jo lapsuudestani saakka, mutta varsinainen harrastus kuvaaminen ei vielä ollut. Tunturimaisemat vetivät mielenkiinnon maisemakuvaukseen. Ensimmäisillä palkoillani ostin itselleni järjestelmäkameran, joka oli Canonin EOS 450 D. Kuvattuani maisemia reilun vuoden ajan huomasin, että maisemakuvaus ei antanut minulle sitä mitä halusin. Tahdoin kuvata ihmisiä! Ensimmäisenä mallinani toimi rakas vaimoni, joka oli vielä niihin aikoihin avovaimoni.

Vaimoni päätti muuttaa elämäni yhdellä synttärilahjalla. Sitä hän ei tosin tiennyt tekevänsä, kun hän kirjoitti sähköpostia Aliakselle vuonna 2011. Hän osti minulle lahjakortin Alias Studioille, joka oikeutti parin tunnin yksityiseen kuvausopetukseen studiolla. Tästä alkoi tie, joka johti siihen, että minusta tuli ammattivalokuvaaja Aliaksella.

Valokuvaajana tahdon kehittyä jatkuvasti. Siksi teen paljon omia projekteja ja osallistun suuriin alan kilpailuihin. Valokuvaan luomisen ilosta. Saan tehdä töitä uskomattoman hienojen ihmisten kanssa ja inspiroitua kaikesta ympärilläni. Tahdon kehittyä ja kehittää alaa. Vapaa-aikanani urheilen paljon ja lähimpänä sydäntäni on triathlon. 

Kuva-artesaani 2015 (KUI), Visuaaliviestinnän Instituutti VVI OY

Valokuvaajan ammattitutkinto 2017 (VAT), Visuaaliviestinnän Instituutti VVI OY

Palkinnot, kunniamaininnat ja tittelit        

GOLD – FPPA’s Annual Competition, Portrait category  2017      

FINALIST - Photographer of the year 2016 / Students and Young Photographers

European Photographer Certificate (EP) - 2016 (Federation of European Photographers)  

BRONZE - Photographer of the year 2015 / Students and Young Photographers

EXCELLENCE - Photographer of the year 2015 / Students and Young Photographers

MERIT - Photographer of the year 2015 / Students and Young Photographers

FINALIST - Photographer of the year 2014 / Students and Young Photographers